Ei mitään päällepantavaa!

Mitä tulee tyyliin, elämästäni on kulunut valtaosa sen harmitteluun, ettei ole mitään päällepantavaa. Tuttu tunne?

Kyse ei ole siitä, etteikö vaatteita olisi ollut. Ongelma on ollut siinä, että minulla on ollut
a) tosi hienoja vaatteita, joille ei vain löydy mitään sopivaa tilaisuutta,
b) vaatteita, jotka eivät yksinkertaisesti mahdu ylle ja
c) vaatteita, jotka eivät ole oikeastaan niin hienoja, mutta jotka tykkäävät muuten vain hengailla vaatehuoneessa.

Kun paino laskee, meikäläisellä alkaa yleensä vaateostosten vauhtisokeus: kun kaikki mahtuu ylle ja näyttää kivalta, vaatekaappiin eksyy ties mitä ilman minkään maan seulaa. Lopputulos: vaatekaapissa on 90 % vaatteita, joita ei pysty oikein mielekkäästi yhdistelemään, jotka eivät näytä missään tilaisuudessa tarpeeksi hyvältä, ja jotka eivät nyt muutenkaan ollut mitään aikansa nappiostoksia (kunhan nyt tuli ostettua, kun oli alennuksessa...).

Kauluspaita H&M, neuletakki KappAhl

Viime aikoina olen tehnyt nyt vähän toisenlaista vaatehuoneen inventaariota.
1. KAIKKI epäsopivat, rikkinäiset ja hiemankin epämieluisat vaatteet pois. Roskiin, lahjoitukseen, kaverille, kirppaille... You name it!
2. Sen jälkeen ei sännätä vaatekauppaan, vaan tsekataan, onko jäljelle jäänyt mitään käyttökelpoista, ja mitä olennaista puuttuu. Minulla on yleensä niin kiire ostaa "jotakin kivaa illan rientoihin", että huomaan, että kaapissani on ainoastaan yhdet hieman liian isot farkut, eikä lainkaan mitään hyviä peruspaitoja.
3. Mene kauppaan, ja osta niitä hiton perusvaatteita. Siitäkin huolimatta, että se valkoinen kauluspaita on moninkertaisesti tylsempi kuin jokin aikansa trendivaate. Trust me, tulet tarvitsemaan sitä. Se tulee pelastamaan sinut monelta "ei ole mitään päällepantavaa" dilemmalta!  

Kello Glitter, sormukset H&M, korvakorut käsityömarkkinoilta

Viime aikoina olen ostanut nimenomaan niitä tylsiä perusvaatteita, joita olen parjannut niin kauan, kuin muistan. En miellä itseäni viileän klassiseksi skandineidoksi, kun boheemi sieluni kirkuu värejä. Mutta mitä enemmän olen selannut pinterestin loputonta asutarjontaa, ne erikoisimmatkin asukokonaisuudet rakentuvat itse asiassa hyvin simppeleiden vaatekappaleiden ympärille: tavallisten t-paitojen, kauluspaitojen, farkkujen ja neuleiden. Ja mikä parasta, näitä perusvaatteita voi yhdistellä loputtomiin toistensa kanssa - sitä parasta vaatekaapin helmien kierrätystä!

Hattu H&M, rusetti Bikbokin kukallisesta kauluspaidasta lainattu, rannekorut Glitter, sormukset... Hmm, KappAhlista? Äärioikealla oleva sormus on äitini tekemä!

Tämäkin kauluspaita taipuu yllättävän moneksi. Mieleni teki kokeilla lukuisia muitakin asuyhdistelmiä, mutta tämä kolmen combo tuntui tällä hetkellä minulle mieluisimmalta: koruja vaihtamalla ja asustamalla, sekä sopivalla alaosan vaatteen valinnalla näistäkin saisi varsin mieluisia asukokonaisuuksia. Tällä hetkellä toivelistallani olisi ruskeat pitkävartiset saappaat (ensimmäisen asukokonaisuuden pariksi?) ja punaiset korkokengät (näyttäisivät huippuhyvältä keskimmäisen asukokonaisuuden kanssa!).

Tällä hetkellä olennaisin esitettävä kysymys ennen vaatekauppaan menoa, tai viimeistään vaatekaupassa, on "Voiko tätä käyttää joidenkin muiden vaatteideni kanssa?". Jos vastaus on kyllä, vaate mitä todennäköisimmin kannattaa ostaa. Muussa tapauksessa suosittelen odottamaan ja miettimään vielä jonkin aikaa, olisiko vaate kuitenkaan ostamisen arvoinen. Vaatekaapissa enemmän ei ole enemmän, vaan ne melkein-kivat vaatteet vievät vain tilaa niiltä vaatteilta, joita oikeasti käytät ja haluaisit käyttää, jos vain löytäisit ne niiden melkein-kivojen vaatteiden takaa.

Mekko Indiska, korut... yllätys yllätys, Glitteristä! Ehkä olen vieraillut siellä hieman liikaa?

 Mikä näistä asukokonaisuuksista miellyttää minua eniten? Tällä hetkellä - yllätys yllätys - fiilikseni vetävät kolmannen boheemiasun puoleen. Olalle iso hapsulaukku, päähän hattu ja jalkaan ruskeat saappaat... siinä on se visio, minkä tällä hetkellä miellän itselle kaikista omimmaksi!

Mikäli et ole vielä uhrannut aikaa vaatekaappi-inventaariolle, suosittelen aloittamaan mitä pikimmiten - se on parhaimmillaan tosi inspiroivaa! :)

Omakuva paidalla

Tämän paidan sain lahjana, vaan valitettavasti aikanaan liian pienenä. Onneksi tämä kuului suppeaan "motivaatiovaatteideni" kokoelmaan, joten nyt sitä voi pitää mielin määrin!

Pukeutumisen suhteen olen ollut aina melkoisen kokeilunhaluinen, joskus (useimmiten...?) myös itse tyylikkyyden kustannuksella. Ehkä mieleenpainuvin kokeiluni on ollut pukeutua kokonaan vaaleanpunaiseen, siis koruja ja kenkiä myöten. Kotopeilissä kokonaisuus näytti ihanalta. Hieman hämmästelin, kun kaupungilla eräs mies ei ollut päästä liukuportaissakaan eteenpäin, kun hän kääntyi useammankin kerran tuijottamaan.

Ja vasta sitten tajusin.
Että minulla, jumalavita, on yllä pelkästään vaaleanpunaista.

Olen ollut suurimman osan elämästäni kokoluokkaa, jossa vaatteita löytyy suhteellisen helposti. Ristiriitaista siihen nähden, että koko tuon ajan olen elänyt jarru päällä ja luottanut vakaasti siihen, että minun kokoiselleni ei kerta kaikkiaan löydy vaatteita. Ja miten olisi voinutkaan löytyä, kun oman, todellisen kokoni sijaan oli pakko mahtua siihen kokoa pienempään? Minulla on vieläkin kätköissäni vaatteita, jotka olen ostanut liian pieninä, ja jotka eivät ole koskaan todellisuudessa sopineet ylleni.

Ollessani painavimmillani esteeksi muodostui toki myös se, että tarjontaa oli suppeammin, mikä väistämättä vaikutti siihen, että tyylini "virastomaistui". Mutta myönnettäköön: ei ongelma ollut ainoastaan plusvaateosastojen tarjonnassa. Olisin halunnut olla 100 % jotakin muuta, kuin mitä olin. Vaikka tarjolla olisi ollut kuinka täydellisiä vaatteita hyvänsä, olisin silti ollut omien, hienojen visioideni irvikuva. Toisaalta tätä tosiasiaa ei olisi muuttanut edes laihtuminen: olin toiminut täysin samoin riippumatta siitä, olinko hieman yli normaalipainon rajan, vai vaikeasti ylipainoinen.

Niinpä tämä nykyinen olotilani on vähän kaikella tavalla "a fresh new start". Minun on helppo löytää vaatteita, kun kokolappu ei enää määritä sitä, miten suhtaudun itseeni (jos kohta vielä on opettelua oman kokonsa määrittelyn suhteen: laihtuneena usein hakeutuu sovittamaan niitä "vanhan koon" vaatteita, vaikka painoa olisi pudonnut kuinka paljon!). Tyylini on myös rentoutunut hirveästi: kun ensimmäisen kerran laihdutin, ostin aivan kertakaikkisen hienoja vaatteita käytännöllisyydestä piittaamatta, ja usein myös ylipukeuduin. Nyt olen huomannut ostavani enemmän arkivaatteita, jotka tukevat muita vaatehankintojani. Nyt, kun tarjontaa on, ja voisin pukeutua kaikilla haluamillani tyyleillä, sillä ei enää olekaan niin hirveästi merkitystä. Tylsää? Ei, vaan vapauttavaa.

Ehkä minä yritän sanoa, että on virkistävän outoa viihtyä omissa nahoissaan. Vaikka en ole ensimmäistä kertaa tämän kokoinen, olen ensimmäistä kertaa tämän kokoisena tyytyväinen itseeni.

Ja... c'moon, tää paita on ihan kunkku! <3

Semisti ok!

Perjantaipäivän sininen look. Tukka ei ole paljoa vaalennut useammankaan pesun jäljiltä! 

Loppaiseni vietin sinisissä. Kuvan paidalla on oma historiansa: se on alunperinkin ostettu liian tiukkana, ja se roikkui pitkään henkarissa käyttämättömänä. Nykyään paita istuu täydellisesti, ja se on yksi ehdottomasti mukavimmista vaatekappaleistani.

Olen pudottanut kiloja runsaat 20. Tämän postaukseni ajattelin omistaa pienelle pohdinnalle siitä, mitä on tullut tehtyä, ja mitä opittua.

Painonpudotus yleensäkin on kulkenut omassa elämässäni sykleissä. Alkuinnostus on sitä kaikista tuloksekkainta aikaa: tehdään jopa hivenen korkealentoisia suunnitelmia, laaditaan tavoitteita ja omistaudutaan projektille asianmukaisella kurinalaisuudella. Päivän ruokalista on askeettinen, ja liikuntakalenteri on tupattu täyteen vaikka ja mitä. Pienikin horjuminen suunnitelmasta takaa sen, että homma lässähtää, eikä enää huvita. Jos tämän esteen onnistuu ylittämään, usko kurinalaisuuteen lujittuu: jos antaa ihan inasenkin periksi, vaikka yhden suklaarivin verran, kaikki on pilalla, ja minä takaisin lähtöpainossani. Ja niin on käynyt.

Paitsi nyt. Aiemmin olen luullut, että laihuuden salaisuus on se, että jaksaa pysyä päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen siinä omassa, kurinalaisessa suunnitelmassa. En ole tajunnut, että minun prosessini jäi kesken, ja jätin ylittämättä yhden suurimmista esteistä tällä matkallani. Pitää osata päästää siitä suunnitelmasta irti.

Eihän tämä taipaleeni ole nyt aivan oppikirjamaisesti mennyt. Olen tehnyt omat ylilyöntini, syönyt liikaa, liian vähän, liian yksipuolisesti, liikkunut liikaa ja liikkunut liian vähän. Aiemmin se olisi tarkoittanut sitä, että olen huono laihduttaja. Nyt olen tajunnut, ettei painonpudotuksen pointti ole se, että kaiken tekee optimaalisen oikein. Itse asiassa pointti on se, että löytää balanssin, jonka tuntuu mielekkäältä ja luontevalta.

Minulle mielekkäintä on elää joka päivä sillä lailla melkein ok: työni tukee hyvin säännöllistä ja maltillista ateriointia lounas- ja välipala-aikoineen, enkä pyhinäkään juuri harrasta erikoisempia ylilyöntejä, vaikkapa kosteita illanviettoja tai "mättöruokailua". En myöskään yritä viettää yhtäkään päivääni aivan kertakaikkisen terveellisesti ja liikunnallisesti, vaan yritän luottaa siihen, että tämä pieni panokseni oman hyvinvointini eteen riittää. Jouluuni päti kutakuinkin sama kaava: en kursaillut joulupöydässä, enkä jättänyt joulusuklaitani syömättä, mutta en liioitellut (ainakaan kovin paljon!). Joulu meni silleen semi-ok: joulukiloja tuli ja meni yksi ainoa, eikä siihen kiloon tiivisty mitään erityisempää tunteenpaloa. Sinne meni. Enkä itse asiassa edes pyrkinyt tämän kilon suhteen yhtään mihinkään, vaan luotin siihen, että arki tekee tehtävänsä ilman sen erityisempiä ponnisteluja. Ja niin kävi. Tämä jäi oppimatta silloin, kun laihdutin ensimmäisen kerran: että voi laihtua, vaikka ei yritä sata lasissa.

Tammikuuni ajattelin viettää ihan samalla kaavalla ilman lupauksia edellisvuotta terveellisemmästä elämästä, tipattomasta tammikuusta tai mistään muustakaan: teen tätä hommaa ihan semi-ok. Ja se riittää!

Tukkamoka?

Tukan suhteen minussa on ripaus tekotaiteellisuutta ottaen huomioon sen, että minulla oli pitkään fiksaatio yhdestä tai kahdesta pidemmästä letintyngästä muuten lyhyissä hiuksissa. Lakkiaiskampaukseni; Pulp fiction, jonka seassa roikkui yksi pitkän pitkä ja kauniisti kiharrettu hiirenhäntä. Kaikkea on tullut kokeiltua, ja joitakin muistoja tulee vielä varmasti kätkemään nolostuneena lapsiltaan, mutta nolostumisenpelko on itse asiassa harvoin estänyt minua tekemästä muutoksia hiuksiini. Sanoisin sitä siviilirohkeudeksi: en suhtaudu kutreihini kovin sentimentaalisesti, eikä minulla ole lookini suhteen ollut ikinä mitään raudanselkeää visiota. Tukka on kasvava luonnonvara!

(Tunnustettakoon kuitenkin, että hiusten laadun suhteen olen hysteerinen: niin paljon kuin haluaisinkin kokeilla shokkivärejä, en uskalla tehdä vaalennuksen kaltaisia rajuja käsittelyjä tukkaani!)

Siviilirohkeudesta todisteena viimeaikaisin pikku kokeiluni, joka päättyi aivan toisin kuin kuvittelin. Olen pitkään haaveillut puolipitkistä, vaaleanruskeista hiuksista, sovinnaisesti leikatuista ja sopivasti tuulen tuivertamista. Jotakin pikkusievää. Pikaistuksissani keksin käydä tuumasta toimeen, ja tartuin saksiin. Kuten arvata saattaa, otsatukasta ei tullut suoraa, ja suoristusoperaatiot söivät senttejä senttien perään. Niinpä keksin pyytää avuksi äitini, jota pyysin samalla siistimään kuivat latvat (”leikkaa sitten kunnolla”, kehotin, ja sehän leikkasi!) ja laittamaan jonkin kivan sävyn. Päädyin ”tummaan helmiäisruskeaan”, joka kuulosti ja näytti aivan ihanalta. Niinpä väri iskettiin päähän. Ja kun olin kuivannut kuontaloni, minusta olikin tullut mustatukkainen gootti, mikä oli lievästi sanottuna kaukana alkuperäisestä visioistani.

En purskahtanut itkuun, yrittänyt etsiä pipoa päähäni ja varata aikaani värinpoistoon. Olotilani tämän pikku suunnitelmanmuutoksen suhteen on, kuin olisin ollut leipomassa unelmien juustokakkua, mutta leipomuksen sijaan uunivuoasta paljastuisikin maailman paras lampaanpaisti: kun lopulta uskoo, ettei ole piilokamerassa, se lampaanpaisti on ihan huippuhyvää sekin!

Niinpä aion nauttia tästä yllättävästä tyylinmuutoksesta täysin rinnoin.