Ei mitään päällepantavaa!

Mitä tulee tyyliin, elämästäni on kulunut valtaosa sen harmitteluun, ettei ole mitään päällepantavaa. Tuttu tunne?

Kyse ei ole siitä, etteikö vaatteita olisi ollut. Ongelma on ollut siinä, että minulla on ollut
a) tosi hienoja vaatteita, joille ei vain löydy mitään sopivaa tilaisuutta,
b) vaatteita, jotka eivät yksinkertaisesti mahdu ylle ja
c) vaatteita, jotka eivät ole oikeastaan niin hienoja, mutta jotka tykkäävät muuten vain hengailla vaatehuoneessa.

Kun paino laskee, meikäläisellä alkaa yleensä vaateostosten vauhtisokeus: kun kaikki mahtuu ylle ja näyttää kivalta, vaatekaappiin eksyy ties mitä ilman minkään maan seulaa. Lopputulos: vaatekaapissa on 90 % vaatteita, joita ei pysty oikein mielekkäästi yhdistelemään, jotka eivät näytä missään tilaisuudessa tarpeeksi hyvältä, ja jotka eivät nyt muutenkaan ollut mitään aikansa nappiostoksia (kunhan nyt tuli ostettua, kun oli alennuksessa...).

Kauluspaita H&M, neuletakki KappAhl

Viime aikoina olen tehnyt nyt vähän toisenlaista vaatehuoneen inventaariota.
1. KAIKKI epäsopivat, rikkinäiset ja hiemankin epämieluisat vaatteet pois. Roskiin, lahjoitukseen, kaverille, kirppaille... You name it!
2. Sen jälkeen ei sännätä vaatekauppaan, vaan tsekataan, onko jäljelle jäänyt mitään käyttökelpoista, ja mitä olennaista puuttuu. Minulla on yleensä niin kiire ostaa "jotakin kivaa illan rientoihin", että huomaan, että kaapissani on ainoastaan yhdet hieman liian isot farkut, eikä lainkaan mitään hyviä peruspaitoja.
3. Mene kauppaan, ja osta niitä hiton perusvaatteita. Siitäkin huolimatta, että se valkoinen kauluspaita on moninkertaisesti tylsempi kuin jokin aikansa trendivaate. Trust me, tulet tarvitsemaan sitä. Se tulee pelastamaan sinut monelta "ei ole mitään päällepantavaa" dilemmalta!  

Kello Glitter, sormukset H&M, korvakorut käsityömarkkinoilta

Viime aikoina olen ostanut nimenomaan niitä tylsiä perusvaatteita, joita olen parjannut niin kauan, kuin muistan. En miellä itseäni viileän klassiseksi skandineidoksi, kun boheemi sieluni kirkuu värejä. Mutta mitä enemmän olen selannut pinterestin loputonta asutarjontaa, ne erikoisimmatkin asukokonaisuudet rakentuvat itse asiassa hyvin simppeleiden vaatekappaleiden ympärille: tavallisten t-paitojen, kauluspaitojen, farkkujen ja neuleiden. Ja mikä parasta, näitä perusvaatteita voi yhdistellä loputtomiin toistensa kanssa - sitä parasta vaatekaapin helmien kierrätystä!

Hattu H&M, rusetti Bikbokin kukallisesta kauluspaidasta lainattu, rannekorut Glitter, sormukset... Hmm, KappAhlista? Äärioikealla oleva sormus on äitini tekemä!

Tämäkin kauluspaita taipuu yllättävän moneksi. Mieleni teki kokeilla lukuisia muitakin asuyhdistelmiä, mutta tämä kolmen combo tuntui tällä hetkellä minulle mieluisimmalta: koruja vaihtamalla ja asustamalla, sekä sopivalla alaosan vaatteen valinnalla näistäkin saisi varsin mieluisia asukokonaisuuksia. Tällä hetkellä toivelistallani olisi ruskeat pitkävartiset saappaat (ensimmäisen asukokonaisuuden pariksi?) ja punaiset korkokengät (näyttäisivät huippuhyvältä keskimmäisen asukokonaisuuden kanssa!).

Tällä hetkellä olennaisin esitettävä kysymys ennen vaatekauppaan menoa, tai viimeistään vaatekaupassa, on "Voiko tätä käyttää joidenkin muiden vaatteideni kanssa?". Jos vastaus on kyllä, vaate mitä todennäköisimmin kannattaa ostaa. Muussa tapauksessa suosittelen odottamaan ja miettimään vielä jonkin aikaa, olisiko vaate kuitenkaan ostamisen arvoinen. Vaatekaapissa enemmän ei ole enemmän, vaan ne melkein-kivat vaatteet vievät vain tilaa niiltä vaatteilta, joita oikeasti käytät ja haluaisit käyttää, jos vain löytäisit ne niiden melkein-kivojen vaatteiden takaa.

Mekko Indiska, korut... yllätys yllätys, Glitteristä! Ehkä olen vieraillut siellä hieman liikaa?

 Mikä näistä asukokonaisuuksista miellyttää minua eniten? Tällä hetkellä - yllätys yllätys - fiilikseni vetävät kolmannen boheemiasun puoleen. Olalle iso hapsulaukku, päähän hattu ja jalkaan ruskeat saappaat... siinä on se visio, minkä tällä hetkellä miellän itselle kaikista omimmaksi!

Mikäli et ole vielä uhrannut aikaa vaatekaappi-inventaariolle, suosittelen aloittamaan mitä pikimmiten - se on parhaimmillaan tosi inspiroivaa! :)

Omakuva paidalla

Tämän paidan sain lahjana, vaan valitettavasti aikanaan liian pienenä. Onneksi tämä kuului suppeaan "motivaatiovaatteideni" kokoelmaan, joten nyt sitä voi pitää mielin määrin!

Pukeutumisen suhteen olen ollut aina melkoisen kokeilunhaluinen, joskus (useimmiten...?) myös itse tyylikkyyden kustannuksella. Ehkä mieleenpainuvin kokeiluni on ollut pukeutua kokonaan vaaleanpunaiseen, siis koruja ja kenkiä myöten. Kotopeilissä kokonaisuus näytti ihanalta. Hieman hämmästelin, kun kaupungilla eräs mies ei ollut päästä liukuportaissakaan eteenpäin, kun hän kääntyi useammankin kerran tuijottamaan.

Ja vasta sitten tajusin.
Että minulla, jumalavita, on yllä pelkästään vaaleanpunaista.

Olen ollut suurimman osan elämästäni kokoluokkaa, jossa vaatteita löytyy suhteellisen helposti. Ristiriitaista siihen nähden, että koko tuon ajan olen elänyt jarru päällä ja luottanut vakaasti siihen, että minun kokoiselleni ei kerta kaikkiaan löydy vaatteita. Ja miten olisi voinutkaan löytyä, kun oman, todellisen kokoni sijaan oli pakko mahtua siihen kokoa pienempään? Minulla on vieläkin kätköissäni vaatteita, jotka olen ostanut liian pieninä, ja jotka eivät ole koskaan todellisuudessa sopineet ylleni.

Ollessani painavimmillani esteeksi muodostui toki myös se, että tarjontaa oli suppeammin, mikä väistämättä vaikutti siihen, että tyylini "virastomaistui". Mutta myönnettäköön: ei ongelma ollut ainoastaan plusvaateosastojen tarjonnassa. Olisin halunnut olla 100 % jotakin muuta, kuin mitä olin. Vaikka tarjolla olisi ollut kuinka täydellisiä vaatteita hyvänsä, olisin silti ollut omien, hienojen visioideni irvikuva. Toisaalta tätä tosiasiaa ei olisi muuttanut edes laihtuminen: olin toiminut täysin samoin riippumatta siitä, olinko hieman yli normaalipainon rajan, vai vaikeasti ylipainoinen.

Niinpä tämä nykyinen olotilani on vähän kaikella tavalla "a fresh new start". Minun on helppo löytää vaatteita, kun kokolappu ei enää määritä sitä, miten suhtaudun itseeni (jos kohta vielä on opettelua oman kokonsa määrittelyn suhteen: laihtuneena usein hakeutuu sovittamaan niitä "vanhan koon" vaatteita, vaikka painoa olisi pudonnut kuinka paljon!). Tyylini on myös rentoutunut hirveästi: kun ensimmäisen kerran laihdutin, ostin aivan kertakaikkisen hienoja vaatteita käytännöllisyydestä piittaamatta, ja usein myös ylipukeuduin. Nyt olen huomannut ostavani enemmän arkivaatteita, jotka tukevat muita vaatehankintojani. Nyt, kun tarjontaa on, ja voisin pukeutua kaikilla haluamillani tyyleillä, sillä ei enää olekaan niin hirveästi merkitystä. Tylsää? Ei, vaan vapauttavaa.

Ehkä minä yritän sanoa, että on virkistävän outoa viihtyä omissa nahoissaan. Vaikka en ole ensimmäistä kertaa tämän kokoinen, olen ensimmäistä kertaa tämän kokoisena tyytyväinen itseeni.

Ja... c'moon, tää paita on ihan kunkku! <3

Ei se ole niin vakavaa... eihän?

Kaulakorut Gina Tricot, korvakorut Glitter

Marraskuu tuli ja meni - ja nyt on kohta joulu!
Pari sanaa asustamisesta. Vaikka korujen suhteen olen  hyvinkin kokeileva, näin muuten asustaminen tuntuu helposti siltä, kuin koristelisi itseään joulukuuseksi (ajankohtaisuus huomioon ottaen). Minulla kyllä on hatara kokoelma kaikenlaista asusteeksi kutsuttavaa, mutta harvoin ne pääsevät käyttöön asti. Se, mikä instagramin ja pinterestin parhaimmissa kuvissa näyttää huipputyylikkäältä, tuntuukin omassa asukokonaisuudessa jotenkin falskilta. Tässäpä minä yritän apinoida kaiken maailman kimkardashianeja, vaikka kaikille parempi ratkaisu olisi turvautua turvapaitaansa ilman turhia krumeluureja. Näin säilyy katu-uskottavuus ja itsekunnioitus, eikös vain?

Huulipuna Lindex - hyvä väri, jos kohta huulilla tämä tavara tuntui hivenen liian tahmealta,
eikä pysyvyys ollut aivan niin hyvä kuin muissa huulipunissani.
Hinta ei kuitenkaan huimannut päätä, joten puna ajoi varsin hyvin asiansa illan riennoissa!

Ja juuri siksi minä varmaan näytänkin joskus lattealta ja turhan virastomaiselta, kuten totesin jo ihan blogin alkumetreillä. Asustaminen tuo tyyliin kiinnostavuutta ja persoonaa, pikantin mausteen hyvään perussafkaan. Myönnettäköön, että tässä asustamisenpelossani on myös pieni, hivenen syvällisempikin pohja: tyylikokeiluni ovat nuoruudessani tulleet nostetuksi esiin ennen kaikkea negatiivisessa valossa (myönnettäköön, että jotkut teini-iän tyylikokeilut hävettävät itseänikin näin jälkikäteen!). Naurunalaiseksi joutuminen syö rohkeutta astua mukavuusalueensa ulkopuolelle, ja erottuminen positiivisessakin mielessä tuntuu liian suurelta riskiltä joutua taas pilkattavaksi.

MOTD

Toisaalta on ikävää rajoittaa elämäänsä peläten, että joku jossakin saattaisi pilkata. Tyylin ei tarvitse olla kuolemanvakavaa, eikä kaikkien kokeilujen tarvitse päätyä aktiivikäyttöön ikuisiksi ajoiksi. Huonoja kokeiluja tulee, ja saakin tulla - ja toisaalta niiden huonojen kokeilujen välissä on helmiä, jotka tuntuvat jo heti kättelyssä omalta jutulta. Voimakkaat huulipunat ja runsaat korut ovat jo raivanneet tiensä minun tyyliini. Hattukin tuntuu edelleen varsin onnistuneelta hankinnalta tyylini tueksi, jos kohta näillä pakkasilla pipo on hattua luontaisempi vaihtoehto.

Korut Glitter ja korurasia Tiger. Korut ovat aivan ihanat, mutta ihan jokapäiväiseen käyttöön eivät painavuutensa vuoksi sovellu. Silti olen niihin aivan hullaantunut!

Siispä se, mitä minä olen tällä tyylin taipaleellani oppinut: kokeile edes! Vaikka siellä sovituskopin verhojen takana katseiden ulottumattomissa. Joskus se omimmista omin ja vankkumattoman tyylin ehdoton kulmakivi voi olla juuri se, jota et ole uskaltanut kokeilla. Ja mitä tulee niihin epäonnistuneisiin kokeiluihin - eihän se ole niin kuolemanvakavaa.

(...Eihän?)

'

Mahtuuko, vai sopiiko?

Tämän päivän postauksen teemana on kaksi asiaa: vaatekoko ja oma, ihanan kallis tyylini!

Sunnuntain MOTD, koru saatu ilmaiseksi ja valetatuointi... tittitidii: Citymarketista!

Jälkimmäiseen todettakoon, että olen viime aikoina löytänyt yllättävän kivoja vaatteita nimenomaan pienemmistä ketjumarketeista ja muista liikkeistä, jotka eivät tyypillisesti keiku tyyliään vaalivien ykköskohteina. Tämän hetken kova kolmen kärki on Halpa-Halli, Citymarket ja kirppari, joista jälkimmäisestä olen löytänyt yllättäen mieluisimmat koruni! Aiheesta sanottakoon lyhyesti ja ytimekkäästi, että aina hyvän ja omannäköisen tyylin ei tarvitse tarkoittaa kalliimman luokan merkkituotteita, paksua lompakkoa ja isompien kaupunkien tarjontaa - mikä helpotus kaltaiselleni naiselle, jolle jo pelkkä sijainti asettaa omat rajoituksensa löytää vaatteita! (Pidän ihan karvalakkimallin shoppailusta nettitilailun sijaan. Tarvitsen oman spesiaalin hetkeni seisoa kunkin rekin edessä suu auki ja hypistellen vaatteita!)

Paita... tattatadaa: Halpa-Hallista!

Vaatekoosta: voi pojat, kuinka juuri se on kuohuttanut mieltäni siitä asti, kun ymmärsin, että joskus paita voi olla liian piukka! Varhaisin muistoni liittyy ala-asteaikojen ensimetreille. Äitini oli ostanut minulle iloisenkeltaisen, pitkän ja hihattoman poolopaidan, jossa oli paksut, pystysuuntaiset joustinneuleraidat. Visioin lukemattomia eri tyylejä, kuinka olisin voinut pukea sen. Rakastin sitä paitaa, mutta en voinut pitää sitä, koska se oli kuin makkarankuori. Nimenomaan siis se näytti mielestäni makkarankuorelta. Tai ei: minä näytin makkaralta, joka oli sullottu liian pieniin kuoriin. Ensimmäiset hetkeni, kun häpesin fyysistä kokoani.

Rannekorut Glitter, sormus... tatata tattadaa: äitini tekemä! Äidit ne osaa. <3

 Jostakin syystä sillä konkreettisella kokolapulla on ollut elämässäni se suurempi merkitys kuin sillä, näyttääkö vaate hyvältä, tai istuuko se. Joskus olen leikannut kokolapun kokonaan pois, että sen katseleminen (tai se, että joku muu näkisi sen) ei ahdistaisi. Joskus pukeuduin ehdottomasti liian tiukkoihin vaatteisiin, koska oli niin tärkeää mahtua edes jotenkin S-koon paitaan, kuin isompiin kokoihin. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu hölmöltä edes muistella aikaa, kuinka epätoivoisesti yritin mahtua tietyn tuumakoon farkkuihin, koska seuraava kokonumero tuntui liian musertavalta. Plus-osastolle siirtyminen vaati aikanaan paljon pettymyksen nieleskelyä, vaikka plus-osastot olisivat tarjonneet moninkertaisesti mukavamman sovituskokemuksen.

Nämä korvakorut päätyivät itselleni eteenpäin luovutettuina - ihanat!

Viime aikoina ihmiset ovat heränneet kritisoimaan vaatekokoja - ja hyvä niin! On jo aikakin huomata, että saman kokoinen vaate voi näissä universaaleissa kokoluokissa olla yhdessä M-koko, jossakin toisessa jopa XXL (kannattaa oikeasti joskus ottaa vaatekaappinsa vaatteita rinnakkain ja verrata kokolappuja ja mittoja keskenään. Ei ole aivan tavatonta, että poikkeavista kokoluokista huolimatta ne saattavat olla aivan samankokoiset!). Tällä hetkellä vaatekaapissani on hyvin kirjava joukko vaatteita, joista nostettakoon pari loistavaa esimerkkiä: vaatekaappini pienimmät vaatteet ovat yllättäen kokonumerossaan suurimmat! Ja ne eivät vieläkään varsinaisesti sovi minulle, vaikka olen laihtunut sen verran, etten enää ole plusosastojen vakioasiakas.

Nämä korut ylhäältä alaspäin Bijou Brigitte, kirppari ja Glitter
 - joista tämä kirpparikoru on aivan ykkössuosikkejani.

Sen kun olisin tiennyt nuorena tytönalkuna, että se vaatekokolappu niskassa ei määritä minua, eikä minun tulisi sitä kumarrella. Kuinka monilta itkuilta olisin säästynyt, jos olisin sen pikkanan S-koon, tai koon 38 linjoja nuolevan mekon sijaan olisin ottanut rehdisti suuremman koon. Ettei minun olisi tarvinnut mahtua tietyn koon vaatteeseen, vaan olisin voinut valita vaatteen, joka sopii minulle. Sellaisessa vaatteessa olisin tuntenut oloni hyväksi ja aivan passelin kokoiseksi, enkä sellaisessa, joka on ostettu jo valmiiksi sillä asenteella, että siihen sopimattomat eivät ole riittävän hyviä. Kantaapa sellaista vaatetta päivästä toiseen yllään, joka muistuttaa tätä oman mielen totuutta puristaen vyötäröltä, kiristäen hartioilta ja estäen luonnollisen istumisen.

 Hattu H&M, koru Bijou Brigitte

Prosessini aikana olen kehittynyt tässä asiassa paljon. Nykyään pystyn menemään huoletta plusosastoille etsimään mieluisia vaatteita ilman, että pelkäisin plusosastoilla näyttäytymisen tarkoittavan, että olen kertakaikkisen väärän kokoinen. Joskus plusmyymälässä, esimerkiksi Zizzissä, asioiminen on todella miellyttävä kokemus! En myöskään enää tee painonpudotuksestani kilpailua, jonka ykköstavoite on mahtua johonkin tiettyyn vaatteeseen. Teen tätä itseni vuoksi, ja puen kauniita vaatteita taipaleeni joka varrella, enkä vasta sitten, kun mahdun tiettyyn kokoon - olipa se paita sitten S tai XXL, tai tuumakoko isompi kuin kengännumeroni. Kokonumeron on tarkoitus palvella meitä - joskus hyvin, joskus huonosti - eikä meidän kokonumeroja. Eräässä joskus seuraamassani stailausohjelmassa stylisti kiteytti asian erittäin nasevasti: "Sinä et ole vääränkokoinen vaatteelle, vaan vaate on vääränkokoinen sinulle!"

On muuten aivan helvetin hyvä XL-paita!

Tämä paita on kokoa XL. En vaivautunut edes sovittamaan kokoa pienempää tarkistaakseni, "mahtuisiko se paremmin", koska tämä kyseinen paita tuntui aivan helvetin hyvältä. Ja se riittää minulle.

Kun laihdutus ei tunnu laihdutukselta

En muista koskaa olleeni painoni suhteen kovin levollinen. Joka talvi olen jännittänyt, mahtuuko edellisvuoden kausivaate ylle, vai pitääkö ostaa uusi. Ajatus lihomisesta on tuntunut vastustamattomalta voimalta: paino vain kiipeää ylös, ja jos se hujahtaa alas, sen eteen on saanut ponnistella hartiavoimin. Jos sitä hartiavoimin ponnistelun tunnetta ei ole, ei ole toivoakaan mahtua edellisen vuoden talvitakkiin.

Siinä mielessä kulunut vuosi on ollut hyvin erilainen, kuin ne monet edelliset. Ensimmäistä kertaa ikinä oloni painoni suhteen on levollinen, ja aluksi siihen oli vaikeaa tottua: siis siihen, että paino putoaa tasaisen tappavaa tahtia, vaikka en tunne erityisesti laihduttavani. Ennen jokainen nautinnolla (tai huonolla omatunnolla) syöty herkkupala, väliin jäänyt lenkki tai ylipäätään ihan perusrento olo omassa kehossa on ollut takuuvarma merkki siitä, että saan taas haudata yhden liian pieneksi jääneen vaatteen kaapin perukoille.

Kun viimeksi laihdutin, kontrollin tarve oli hirveä. Yksi suunnittelematon herkku tai vääränlaisesti koostettu ateria saattoi tarkoittaa, että koko päivä, viikko, ja laihdutusoperaatio on vaakalaudalla, jos en heti lähde päivän toiselle lenkille ja elä loppuviikkoa laihoilla keitoilla. Nyt olen laihduttanut melkein kaksi kertaa sen, mitä laihdutin tuolloin, eikä minulla ole enää sellaista samanlaista pakonomaista kontrollintarvetta. Ruokavalioni elää elämäni mukana, eikä ole koko elämäni. Yksi kyläpaikan leivos, vähän tavallista tuhdimpi päivällinen tai koko viikon väliin jääneet treenit eivät tarkoita paniikkia, vaan pieniä, jatkuvasti eläviä muutoksia oman hyvän olon mukaan. Yksi tuhdimpi ateria tarkoittaa, että myöhemmin päivällä ei tarvitse syödä enää niin ruokaisasti, koska ei ole erityisen nälkä. That's it. Voi, kuinka paljon ajatustyötä on pitänyt tehdä noinkin yksinkertaisen asian oivaltamisen eteen!

Nämä vaatteet ovat vaatekaappini "odottavien vaatteiden" kokoelmasta. Ja koko asu on tällä kertaa puhtaasti käsitöitä: pipo on minun tekemäni, mekko minun ja äidin, ja takki ystäväni äidin tekemä (arvostan suuresti käsitöitä!). Vaikka en kannatakaan motivaatiovaatteiden hankkimista, jotkut vaatteet ovat yksinkertaisesti liian ihania luovuttavaksi. Ja onneksi en luopunut näistä, koska nyt ne voi pitkästä aikaa pukea päälle. Enkä edes erityisemmin paiskinut töitä sen eteen!

(Toki jotakin minä olen tehnyt laihtuakseni: siitä enemmän täällä!)

"Läskille ei sovi pillit"

Vielä sananen pukeutumisesta.

Olen lukenut jos jonkinmoista keskustelua aiheesta "Millä tavalla voisi ylipainoinen pukeutua tilaisuuteen X". Arvaatteko vastauksen? Lähes tilanteessa kuin tilanteessa vastaus on tummat housut (mieluiten bootcut-farkut) ja tunika. Ollessani vielä plusosastojen asiakas vaatemyymälöiden kanta tuntui olevan sama, koska kaikki variaatiot näyttivät karkeasti yleistäen liikkuneen bootcut-farkkujen ja yhtä tummien tunikoiden välimaastossa.

Okei, tunika on kiva vaate, ja joskus aikoinaan olisin voinut myydä sieluni hyvistä bootcut-farkuista. Ja jos oikein kauas ajassa mennään taaksepäin, ne farkut olisivat olleet mustat leveälahkeiset housut, joissa oli reisitaskut. Mutta entäs, jos haluaisin pukeutua jotenkin toisin kuin bootcut-farkkuihin ja tunikaan?

Kaikkia seuraamiani keskusteluja yhdistää yleensä se pitkä kieltolista, mitä ylipainoinen ei saa laittaa päälleen. Pillifarkut ovat ihan ykkönen sillä no-no -listalla. Pillifarkut lihottavat, kun taas bootcut-farkut hoikistavat (minulla se illuusio ei ole koskaan toiminut). Missään nimessä ei saa olla värikkäitä tai vaaleita housuja, ainoastaan tummat - koska ne hoikistavat. Paitakaan ei mieluusti saa olla riemunkirjava, koska kaikki värikkäät kuosit näyttävät ylipainoisen päällä typerältä. Tummat värit hoikistavat!

Ehkä osin tästä syystä minun oli äärettömän vaikea löytää mitään vaatetta, joka poikkesi jotenkin tästä ylipainoisten univormun mantrasta. Mutta! Kun nyt, toki en enää pääasiallisena plusosastojen asiakkaana, vierailin kaupungin vaateliikkeissä, myymälät ovat tuntuneet heränneen kysyntään: pystyin ensimmäistä kertaa sovittamaan kasoittain eri mallisia farkkuja, joiden tuumakokojen haitari ylsi aina pienistä kokoluokista pluskokojen yläpäähän asti! Asianlaidalle erittäin iso peukku. On mukavaa, kun ei tule kokonsa vuoksi erotelluksi kastiin, jonka jäsenet haluavat ainoastaan tummia tunikoita ja bootcut-farkkuja.

En muutenkaan pidä ajatuksesta, että pukeutumisen ainoa aspekti olisi luoda illuusio laihuudesta, ja jos ei muuten, niin peittämällä kaikki, mitä peitettävissä on. Ymmärrän täysin, että kaikki vaatteet eivät yksinkertaisesti toimi kaikilla kehonmalleilla. Mutta eihän se ole pelkästään ylipainoisten ongelma! Lisäksi on hirveän rajoittavaa jättää ihana vaate sovittamatta vain siksi, että joku muu on määritellyt, että vaate ei sovi minulle siksi, että olen ylipainoinen.

Mistä sen tietää, jos vaatetta ei ikinä uskalla edes sovittaa?

Rohkeutta, naiset! Se, että kehomme on tietyn mallinen, ei tarkoita sitä, että se pitäisi peittää keinolla millä hyvänsä. Jos tykkäät riemunkirjavista housuista, runsaista asusteista, huippukorkeista korkokengistä, pilli- tai flare-farkuista, itsetehdyistä neuleista tai avonaisista kaula-aukoista, anna palaa! Tiedät sen sitten itse, sopiiko vaate ja tuntuuko se mukavalta - ja sehän on paljon tärkeämpää kuin se, pitääkö joku nettikeskustelujen anonyymi arkikriitikko vaatevalinnastasi.

Jos et usko, katsopa tämä.

Sunnuntain boho-look

Jos jokin minua tyylillisesti tässä maailmassa inspiroi, se on boho. Siis se boho, jossa on samassa asussa paljon värejä, kuoseja, maksimekkoja ja villatakkeja, seppele päässä ja etnisten kauppojen koruja kaikkialla, minne vain saa korun laitettua.

Tämä on minun kesy versioni bohosta - ja sopivasti sunnuntaipäivältä, jolloin saakin olla vähän boheemi ja irrallaan kaikesta maallisesta.

Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille! :) 

Vaatekaappirulettia

Pukeudunko aina näin, vai pukeudunko hienosti vain blogia varten? Kas siinä kysymys!

Olisi valehtelua väittää, ettei tämä blogi olisi vaikuttanut tyyliini. Photoshooteja varten haluaa laittautua, ja olla jotenkin spessumpi, kaivaa kaapista ne uusimmat ja parhaimmat vaatteet ja yhdistellä niitä tavoilla, joilla ei yleensä niitä yhdistele. Toisin sanoen tätä asuyhdistelmää ei olisi, jos ei olisi tätä blogia.

Mutta toisaalta, kun on alkanut tälläytyä photoshooteja varten, ne parhaimmat ideat valuvat myös arkikäyttöön. Se paita, jonka on joskus ostanut hetken mielijohteesta, mutta jolle ei olekaan ollut hirveästi käyttöä, pääseekin useampaan eri asuyhdistelmään ja tulee aktiivikäyttöön. Lisäksi photoshootit ovat auttaneet näkemään "sitä jotakin" tuiki tavallisissa perusvaatteissa, jotka olisi aiemmin sivuuttanut vaatekaupoissa ikävystyttävinä.

Tästä selvennyksenä kuvan huivi tarttui matkaani "En vain voi jättää tätä tänne!" ostoksena, ja roikkui henkarissa pitkät ajat pääsemättä oikein luontevaan käyttöön. Toinen esimerkki: alin paita oli "hirveen kiva" henkarissa, mutta ei sitten sekään päässyt luontevasti käyttöön muuta kuin harvakseltaan viihteellä. Päällimmäinen paita on (rumpujen pärinää) nappiostos niinkin mielettömästä paikasta kuin paikallisesta S-kaupasta! Ihan vinkkinä: ruokaostoksillakin kannattaa kulkea silmät auki, sillä myös sieltä voi löytyä hyviä, toimivia perusvaatteita ja vieläpä kohtuulliseen hintaan. Myönnettäköön, ettei S-kaupan vaatereissu kuulosta niin hohdokkaalta kuin tilata Lontoosta vaatepaketti, mutta mehän olemme ennakkoluulottomia - eikös vain?

Mitä myös olen oppinut, on se, että asusteet eivät ole vihollisia. Olen tähän mennessä käyttänyt aika harvoin asusteita: hatut tuntuvat vähän ylipukeutumiselta, ja vyöt ovat epämukavia. Niillä saa kuitenkin muutettua aika helposti asun kuin asun kokonaisilmettä! Tällä hetkellä omistan kolme eri hattua (jos siis puhutaan hatuista, eikä pipoista ja myssyistä), ja hurjat kolme eri vyötä, jotka tullee olemaan ahkerassa käytössä näin syksyllä paksujen villatakkien kuromiseksi.

Niin: tämä projekti on tehnyt pukeutumisestani kokeilullisempaa. Kaikki asuyhdistelmät eivät välttämättä aina toimi parhaalla mahdollisella tavalla, mutta onpahan tullut kokeiltua! Ja tämä asuyhdistelmä oli sellainen, joka todennäköisesti tulee toistekin käyttöön.

Uskallatteko ottaa vastaan pukeutumisneuvoja ihmiseltä, joka hetki sitten tarjosi teille S-kauppaa potentiaalisena vaatehankintalokaationa? Sitähän minäkin, joten täältä pesee: tee pientä vaatekaappirulettia ja kokeile uusia yhdistelmiä ennakkoluulottomasti. Muutama perusvaate helpottaa yhdistelyä, joten vaikka sen perusneuleen ostaminen tuntuisi kuolettavan tylsältä, se saattaa tuoda ne ältsin hienot, mutta harvoin käytetyt vaatteet uuteen loistoonsa. Jotkut yhdistelmät toimivat, jotkut eivät, mutta ei hätää - ne epäonnistuneimmat kokeilut voi aina laittaa boheemiuden piikkiin, ja boheemiushan on aina yhtä hienoa. Eikö niin?