MOTD: puuteri

Nyx, Lumene ja Oriflame - sama nimigarderobi kuin edellisessä postauksessani, mutta vähän pehmeämpi lopputulos. Rakastuin btw tuohon toispuoleiseen Glitterin korvakoruun. :)

Ja villapaidat: niin paljon kuin niitä rakastankin, minulla on niitä aika vähän. Rakastan villapaitoja ja -takkeja, Fair isle-kuvioita, perinnepaitoja ja palmikkoneuleita. Villapaita edustaa minulle kaikkea hyvää, mitä maailma voi yhdelle naiselle tarjota. Ystävältäni ostin vanhan pohojalaaspaidan, koska sellainen nyt vain kuuluu joka pohojalaasella olla (prkl!). Neulelehtiä ja -sivuja olen selannut lukemattomat kerrat, mutta sanoista tekoihin ei ole vieläkään päästy.

Miksi hitossa minulla on niitä siis niin vähän!?

Olen todennut, että täydellisen villapaidan metsästys on yhtä tarkkaa hommaa kuin farkkujenkin. Unelmieni villapaita ei peitä muotojani, eikä toisaalta ole niin hentoinen, ettei se lämmitä; siinä saisi olla jotakin kuvioita, mutta se ei saisi näyttää kasaripuserolta; siinä saisi olla poolo, mutta siinä ei sittenkään olisi hyvä olla pooloa; se saisi olla edullinen, mutta sen olisi hyvä kuitenkin olla jotakin muuta kuin kaupan perusakryylia... Etsipä näillä spekseillä yhtään mitään!

Olisiko minun siis aika aloittaa tämän MOTD-projektini lisäksi villapaitaprojekti?

Meikin olennaisimmat: persikansävyinen glitterluomiväri ja poskipuna Nyx, huulipuna Oriflamen, korostusseerumi Lumenen - samat merkit, mutta hieman kesympi lopputulos!

Päivän kysymys: onko sinulla jotakin sellaista vaatetta, joka nyt vain kuuluu olla vaatekaapissa, ja mieluiten paraatipaikalla ja aina valmiina käyttöön?

MOTD: ruoste

Otin projektikseni kuvata aina joutessani meikin mukavuusalueeni ulkopuolelta.
Syy nro 1: olen ostellut viime aikoina valehtelematta järkyttävän paljon meikkejä, joita on pakko päästä testaamaan!
Syy nro 2: vaihtelu virkistää ja uuden opettelu on nastaa.

Näin muuten olen instatiliäni tutkiskellessani pohtinut, että kysinen sivu on täynnä pelkkiä selfieitä. Pitäisikö... hävetä?

Laihtuminen ja muuttunut keho on ilman muuta vaikuttanut siihen, että peilailen itseäni paljon enemmän, ja harrastan verrattain enemmän erilaisia omakuvaprojekteja. Samalla olen myös tullut entistä kokeilunhaluisemmaksi niin meikkien kuin vaatteidenkin suhteen. Suomeksi sanottuna: olen jatkuvasti peilin edessä, vapaa-ajastani kuluu iso osa oman naaman tuijotteluun kameran näytöltä, ja tuhlaan ihan liikaa aikaa meikkiosastolla. Itseni etsimistä, perhaps?

Voisi sanoa, että koko paketti tuntuu tällä hetkellä itselleni jossakin määrin jopa vieraalta. On outoa nähdä aiemmin syvästi vihaamansa piirteet positiivisessa valossa, esimerkkinä mainittakoon vaikkapa kulmakarvani mallia YKK ja otsani, jota paljastan erittäin harvoin tällä tavoin. Puolisentoista vuotta sitten en myöskään omistanut lainkaan sporttisia vaatteita.

Painonpudotusprosessini - josta oman itsetunnon kehityksellä on merkittävä roolinsa - on nyt kestänyt kokonaisuudessaan puolisentoista vuotta. Koen muuttuneeni tänä aikana hurjan paljon, mutta pikemminkin mieleltäni kuin varsinaisesti keholtani (vaikka moni sanookin, että kahdenkymmenen kilon pudotukseni on hurja saavutus). Olen nykyään itseni suhteen paljon levollisempi, luotan itseeni enemmän, ja luotan enemmän tulevaisuuteen.

En oikeastaan kuvaa näillä selfieillä niinkään ulkoista muutosta, vaan tutustun ihmiseen, jonka olemassaolosta en tiennyt. Ja tällä hetkellä se ihminen tuntuu hyvinkin tutustumisen arvoiselta.

Meikin olennaisimmat: ruosteenvärinen luomiväripaletti ja poskipuna Nyx, mattahuulipuna Oriflame 

Olkoon tämä siis aloitus pienelle tyylinhakumatkalleni. :) 

Orjapiiskuri

Hei orjapiiskuri! Kyllä, sinä juuri! 

Heräätkö aamulla ja kaivat vaa’an esiin? Punnitset itsesi ja pudistat pettyneenä päätäsi, kun painosi ei ollutkaan keikahtanut yön aikana maagisesti alaspäin? Ehkä vaa’alla on yhä se sama kammottava lukema, joka siellä irvisti jo viikkoa ja jopa kuukautta aiemmin? Skipatusta lounaasta ja niukasta kuivasta salaatista ja maustamattomasta jugurtista koostuneesta iltapalasta huolimatta vaakalukema näyttää aina vain samaa. 

Hengitä, ota ihan rauhallisesti. 

Välillä on ihan ok ottaa ihan rennosti ja muistaa että tiukan treeniohjelman ja ravinto-ohjelman väliin oikeasti mahtuu myös se korvapuusti, suklaapatukka tai kulhollinen uskollista Ben & Jerry’s jäätelöä.

Oman elämäntaparemonttini alussa kielsin itseäni asettamasta itselleni totaaleja. Syön edelleen rajatusti sokeria, valkoisia jauhoja, juon punaista maitoa ja teen suurimman osan  ruoista voihin. Päätin, etten aseta itselleni yhtään sellaista tavoitetta, treeniohjelmaa tai ruokavaliota joita en kykenisi noudattamaan vuosia ja vuosia eteenpäin mahdollisesti aina hautaan saakka. Greippidieetti, atkins, nutraaminen muut ihmedieetit eivät siis tulleet kysymykseenkään.

Mitä siis tein?
Ensimmäistä kertaa elämässäni olin järkevä. Mietin mikä elämäntavoissani oli pielessä. Ruoka maistui, liikunta ei. 

Ensinnäkin tiedostin sen, että olin skipannut aamupalan tyystin jo lähes kymmenen vuoden ajan, söin harvoin mutta paljon kerrallaan. Syömäni ruoka ei varsinaisesti ollut epäterveellistä, mitä nyt joskus tuli nälkäisenä kiskottua nopeita hiilareita ja kovia rasvoja sekä irtokarkkeja.

Aloitin liikunnan rauhallisesti, parin kilometrin lenkilä turvallisella sivukylän pururadalla, jossa harvoin on riskiä törmätä muihin. Tätä seurasivat uinti ja vesijuoksu. Myöhemmin kuvaan astuivat ryhmäliikuntatunnit, juokseminen, sekä reippaat kävelylenkit tuoreimman perheenlisäyksen, Ukin kanssa.

Paino putosi tasaisen hiljakseen pitkän aikaa, kunnes se jumittui.  En ymmärtänyt lainkaan mistä oli kyse. Aloin syyttää itseäni treenistä luistamisesta ja kourallisesta sipsejä ja lasillisesta valkoviiniä, jotka nautin perjantai-iltana rentoutuakseni. Itsesyytöksiä seurasi paha olo, joka paheni pahenemistaan. Lenkkeily ei enää kiinnostanutkaan samaan malliin, ja jääkaapin ovi kävi jo vähän turhankin tiuhaa tahtia.

Viime perjantaina sain ihan loistavan neuvon, joka jäi mun mieleeni kaikumaan.
”Anna itsellesi armoa, mieli menee edellä ja kroppa seuraa kyllä perässä.”

Yritän pitää tämän mielessä, kun vedän vielä tänä iltana tuulihousut jalkaan, heijastinliivin päälle, ja painun iltalenkille maailman komeimman siperianhuskyn kanssa.

"Do not let your mind bully your body."

Viiden minuutin letti

Päivän meikistä huolehti Maybellinen Blushed nudes. 

Juhlia on jos jonkinmoisia näin joulun aikoihin: on pikkujoulua, on itsenäisyyspäivää, on toisia pikkujouluja, sitten vielä se joulu ja uusivuosi, ja niiden väliin jäävät mahdollisuudet piipahtaa hieman viihteellä.

Pitkässä tukassa on se vika, että vaikka olisi tuhat ja yksi mahdollisuutta vääntää letti uuteen uskoon, silti vetäisee sen saman kampauksen kuin aina ennenkin. Jos siis ehtii. Minulla ei useimmiten ole ehtimisestä kiinni, jos ei lasketa sitä, että teen kymmenen eri kampauskokeilua, petyn jokaiseen, ja laitan viime hetkillä sen tutun ja turvalliseksi koetun virityksen.

Tähän kampaukseen käytettiin pompulaa, Glitterin taivuteltavaa nutturalassoa, muutamaa kukkapinniä ja jokunen kampauspinni.

Kokeilin siis, olisiko mitenkään mahdollista tehdä viiden minuutin letti jollakin muulla, kuin sillä tutuksi koetulla tavalla. Ja tällaista tuli. Laiskana naisena en laittanut hiuksiin muotoiluvaahtoa, en lakkaa, enkä mitään.

Salaisuus? Täältä pesee:

1. Kampaa hiukset, ja kietaise tukka sivuponnarille.
2. Sitten tarvitset nutturalasson. Käyttämässäni lassossa on sisällä rautalanka, joten sitä voi taivutella mieleisekseen. Eli: vedä hiukset lasson läpi, ja kieritä lasso aivan pompulan päähän asti. Asettele hiukset tasaisesti lasson ympärille, ja taivuta lasso sitten S:n muotoon. Minua ei haitannut muutama löysempi hiussuortuva: itse asiassa pidän tästä vähän rennommasta lookista.
3. Kiinnitä nuttura pinneillä, ja koristele kukilla. Tai rusetilla. Tai millä ikinä. Jos katsot tarpeelliseksi, viimeistele lakalla.

Lasso on taivuteltu kampauksessa "S:n kiemuralle", eikä ympyräksi. 

Itselläni meni aikaa 5 minuuttia. Ihan messevä paniikkikampaus siis, jos pitää saada itsensä kiireen vilkkaa edustavaksi!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! :) 

Ei se ole niin vakavaa... eihän?

Kaulakorut Gina Tricot, korvakorut Glitter

Marraskuu tuli ja meni - ja nyt on kohta joulu!
Pari sanaa asustamisesta. Vaikka korujen suhteen olen  hyvinkin kokeileva, näin muuten asustaminen tuntuu helposti siltä, kuin koristelisi itseään joulukuuseksi (ajankohtaisuus huomioon ottaen). Minulla kyllä on hatara kokoelma kaikenlaista asusteeksi kutsuttavaa, mutta harvoin ne pääsevät käyttöön asti. Se, mikä instagramin ja pinterestin parhaimmissa kuvissa näyttää huipputyylikkäältä, tuntuukin omassa asukokonaisuudessa jotenkin falskilta. Tässäpä minä yritän apinoida kaiken maailman kimkardashianeja, vaikka kaikille parempi ratkaisu olisi turvautua turvapaitaansa ilman turhia krumeluureja. Näin säilyy katu-uskottavuus ja itsekunnioitus, eikös vain?

Huulipuna Lindex - hyvä väri, jos kohta huulilla tämä tavara tuntui hivenen liian tahmealta,
eikä pysyvyys ollut aivan niin hyvä kuin muissa huulipunissani.
Hinta ei kuitenkaan huimannut päätä, joten puna ajoi varsin hyvin asiansa illan riennoissa!

Ja juuri siksi minä varmaan näytänkin joskus lattealta ja turhan virastomaiselta, kuten totesin jo ihan blogin alkumetreillä. Asustaminen tuo tyyliin kiinnostavuutta ja persoonaa, pikantin mausteen hyvään perussafkaan. Myönnettäköön, että tässä asustamisenpelossani on myös pieni, hivenen syvällisempikin pohja: tyylikokeiluni ovat nuoruudessani tulleet nostetuksi esiin ennen kaikkea negatiivisessa valossa (myönnettäköön, että jotkut teini-iän tyylikokeilut hävettävät itseänikin näin jälkikäteen!). Naurunalaiseksi joutuminen syö rohkeutta astua mukavuusalueensa ulkopuolelle, ja erottuminen positiivisessakin mielessä tuntuu liian suurelta riskiltä joutua taas pilkattavaksi.

MOTD

Toisaalta on ikävää rajoittaa elämäänsä peläten, että joku jossakin saattaisi pilkata. Tyylin ei tarvitse olla kuolemanvakavaa, eikä kaikkien kokeilujen tarvitse päätyä aktiivikäyttöön ikuisiksi ajoiksi. Huonoja kokeiluja tulee, ja saakin tulla - ja toisaalta niiden huonojen kokeilujen välissä on helmiä, jotka tuntuvat jo heti kättelyssä omalta jutulta. Voimakkaat huulipunat ja runsaat korut ovat jo raivanneet tiensä minun tyyliini. Hattukin tuntuu edelleen varsin onnistuneelta hankinnalta tyylini tueksi, jos kohta näillä pakkasilla pipo on hattua luontaisempi vaihtoehto.

Korut Glitter ja korurasia Tiger. Korut ovat aivan ihanat, mutta ihan jokapäiväiseen käyttöön eivät painavuutensa vuoksi sovellu. Silti olen niihin aivan hullaantunut!

Siispä se, mitä minä olen tällä tyylin taipaleellani oppinut: kokeile edes! Vaikka siellä sovituskopin verhojen takana katseiden ulottumattomissa. Joskus se omimmista omin ja vankkumattoman tyylin ehdoton kulmakivi voi olla juuri se, jota et ole uskaltanut kokeilla. Ja mitä tulee niihin epäonnistuneisiin kokeiluihin - eihän se ole niin kuolemanvakavaa.

(...Eihän?)

'

Meikit testissä - Maybellinen the Blushed nudes ja varjostuskynä

Olen jo jonkin aikaa himoinnut Maybellinen The blushed nudes -meikkipalettia. Kun sopiva tarjous iskee, tämä tyttö lyö setelit kouraan!

Maybellinen The blushed nudes palette - ja olipa sopivasti tarjouksessa!

Pidän aika paljon nudemeikeistä, ja nähtävästi en ole ainut siihen nähden, kuinka paljon erilaisia nude-meikkipaletteja myydään. Äkkisilmäyksellä voinee todeta, että jotkut paletit vaikuttavat olevan jo aika kaukana nudeista, mutta tämä sisälsi sopivasti vaaleita ja luonnollisia sävyjä - ja kuka tietää, ehkä vaaleanpunaisesta sävykartastosta löytyisi hieman ruskeita sävyjä raikkaampi nudemeikki?

Sopivan säyseä meikki arkeen?

Nudeosuudeltaan tämä paletti toimii varsin hyvin: värikartasto on makuuni varsin raikas, ja vaihtoehtoja löytyy niin lämpimissä kuin kylmissä sävyissä. Väri itsessään on aika jauhoista ja hyvin levittyvää, ja joissakin väreissä on jonkin verran glitteriä mukana - ei kuitenkaan niin paljon, että lopputulos näyttäisi yliampuvalta.

Maybelline Master contour - varjostus- ja korostuskynä

 Olihan jotakin muutakin tarjouksessa, kuten Maybellinen Master contour - varjostus- ja korostuskynä. Arvoin tämän kanssa jonkin aikaa, sillä perehdyn ensimmäistä kertaa elämässäni varjostustuotteisiin. Kynää on mainostettu helppona ja kätevänä tapana lisätä kasvoille varjoja ja valokohtia, mikä vetoaa kaltaiseeni kynäilijään.

Molemmissa meikeissä on kätetty kyseistä kynää, jos kohta pyrin käyttämään tuotetta sen verran varovaisesti, että tuloksesta tulisi luonnollinen - ja tulihan siitä, sillä valokuvissa tuskin edes huomaa kyseisen tuotteen olemassaoloa! Tämä kynä tosiaan on helppokäyttöinen, ja ehkä jopa liian: tätä tuotetta on nimittäin helppo lisätä liikaa, mikä sekin tuli kokeiluissa todistettua. Tällä voi siis myös saada aikaan tunkkaisen vaikutelman, joten kannattaa olla varovainen! Parhaimmillaan tällä tuotteella saa varsin mukavaa muotoa kasvoille. Kaksipuolisuus tässä kynässä mietityttää: minulla tuppaa kulumaan tämä puikko hieman epätasapainoisesti, ja tarpeeksi teräväksi hinkattuna toinen puoli tuppaa tehdä hieman vahinkoviiruja. Vika suunnittelussa, vai kömpelössä käyttäjässään?

Nimestään huolimatta paletti tarjoaa myös mahdollisuuden tummempaan iltameikkiin!

Takaisin meikkipalettiin. Nudemeikit ovat ihania, vaan ovatko ne yöelämään hieman pliisuja? Päätin siis kokeilla, saako tällä paletilla aikaan jotakin iltaelämään enemmän sopivaa. Paletti sisältää kaksi tummaa violetin sävyä, joista toisessa on mukana hieman glitteriä. Näkökulmasta riippuen paletti taipuu kyllä iltameikkiin, jos kohta glitter ei tarjoa mitään bilehileillan tykitystä - vaan onko se haitta? Pidän itse elegantista tyylikkyydestä, ja siihen tämä paletti taipuu vallan mainiosti.

Mitä siis tykkäsin?

The bushed nudes -paletti:
+ raikkaita vaaleanpunaisen ja violetin sävyjä, joihin glitter on kiva piriste, vaan ei yliampuvaa.
+ Jos sävykartta miellyttää, tämä paletti käy sekä arkeen että juhlaan.
- Jotkut sävyt ovat makuuni ehkä turhankin samankaltaisia keskenään.
- Useampien värivaihtoehtojen paletit ovat siitä ikäviä, että aina jotkin sävyt jäävät vähemmälle huomiolle. Ehkä tämä kuitenkin pakottaa kokeilemaan useampia eri variaatioita?

Varjostus- ja korostuskynä:
+ No onhan tämä kätevä kapine! Tällä saa piirrettyä nopeasti ne ratkaisevat viivat, jotka on helppo häivyttää kasvoille.
+ Tällä saa kivan viime silauksen kasvoille - ehkä parhaimmillaan silloin, kun meikki itsessään on hillitty?
- Ei kannata innostua liikaa - tällä tuotteella saa helposti liioiteltua, ja kuulas raikkaus vaihtuukin tunkkaiseksi. Tämä riski oli etenkin, kun askartelin iltameikin parissa. Niin kuin tylsimykset tapaavat sanoa: vähemmän on enemmän.
- Puikon kaksipuolisuus. Toisaalta kätevä, toisaalta taas epätasapuolisesti kuluva. Olisiko parempi vaihtoehto ollut kuitenkin tehdä kynästä kaksipäinen, eikä puikosta kaksipuolista?

Näin kaiken kaikkiaan olen hankintoihin tyytyväinen, ja tuotteet ovat päätyneet aktiivikäyttöön.

Mahtuuko, vai sopiiko?

Tämän päivän postauksen teemana on kaksi asiaa: vaatekoko ja oma, ihanan kallis tyylini!

Sunnuntain MOTD, koru saatu ilmaiseksi ja valetatuointi... tittitidii: Citymarketista!

Jälkimmäiseen todettakoon, että olen viime aikoina löytänyt yllättävän kivoja vaatteita nimenomaan pienemmistä ketjumarketeista ja muista liikkeistä, jotka eivät tyypillisesti keiku tyyliään vaalivien ykköskohteina. Tämän hetken kova kolmen kärki on Halpa-Halli, Citymarket ja kirppari, joista jälkimmäisestä olen löytänyt yllättäen mieluisimmat koruni! Aiheesta sanottakoon lyhyesti ja ytimekkäästi, että aina hyvän ja omannäköisen tyylin ei tarvitse tarkoittaa kalliimman luokan merkkituotteita, paksua lompakkoa ja isompien kaupunkien tarjontaa - mikä helpotus kaltaiselleni naiselle, jolle jo pelkkä sijainti asettaa omat rajoituksensa löytää vaatteita! (Pidän ihan karvalakkimallin shoppailusta nettitilailun sijaan. Tarvitsen oman spesiaalin hetkeni seisoa kunkin rekin edessä suu auki ja hypistellen vaatteita!)

Paita... tattatadaa: Halpa-Hallista!

Vaatekoosta: voi pojat, kuinka juuri se on kuohuttanut mieltäni siitä asti, kun ymmärsin, että joskus paita voi olla liian piukka! Varhaisin muistoni liittyy ala-asteaikojen ensimetreille. Äitini oli ostanut minulle iloisenkeltaisen, pitkän ja hihattoman poolopaidan, jossa oli paksut, pystysuuntaiset joustinneuleraidat. Visioin lukemattomia eri tyylejä, kuinka olisin voinut pukea sen. Rakastin sitä paitaa, mutta en voinut pitää sitä, koska se oli kuin makkarankuori. Nimenomaan siis se näytti mielestäni makkarankuorelta. Tai ei: minä näytin makkaralta, joka oli sullottu liian pieniin kuoriin. Ensimmäiset hetkeni, kun häpesin fyysistä kokoani.

Rannekorut Glitter, sormus... tatata tattadaa: äitini tekemä! Äidit ne osaa. <3

 Jostakin syystä sillä konkreettisella kokolapulla on ollut elämässäni se suurempi merkitys kuin sillä, näyttääkö vaate hyvältä, tai istuuko se. Joskus olen leikannut kokolapun kokonaan pois, että sen katseleminen (tai se, että joku muu näkisi sen) ei ahdistaisi. Joskus pukeuduin ehdottomasti liian tiukkoihin vaatteisiin, koska oli niin tärkeää mahtua edes jotenkin S-koon paitaan, kuin isompiin kokoihin. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu hölmöltä edes muistella aikaa, kuinka epätoivoisesti yritin mahtua tietyn tuumakoon farkkuihin, koska seuraava kokonumero tuntui liian musertavalta. Plus-osastolle siirtyminen vaati aikanaan paljon pettymyksen nieleskelyä, vaikka plus-osastot olisivat tarjonneet moninkertaisesti mukavamman sovituskokemuksen.

Nämä korvakorut päätyivät itselleni eteenpäin luovutettuina - ihanat!

Viime aikoina ihmiset ovat heränneet kritisoimaan vaatekokoja - ja hyvä niin! On jo aikakin huomata, että saman kokoinen vaate voi näissä universaaleissa kokoluokissa olla yhdessä M-koko, jossakin toisessa jopa XXL (kannattaa oikeasti joskus ottaa vaatekaappinsa vaatteita rinnakkain ja verrata kokolappuja ja mittoja keskenään. Ei ole aivan tavatonta, että poikkeavista kokoluokista huolimatta ne saattavat olla aivan samankokoiset!). Tällä hetkellä vaatekaapissani on hyvin kirjava joukko vaatteita, joista nostettakoon pari loistavaa esimerkkiä: vaatekaappini pienimmät vaatteet ovat yllättäen kokonumerossaan suurimmat! Ja ne eivät vieläkään varsinaisesti sovi minulle, vaikka olen laihtunut sen verran, etten enää ole plusosastojen vakioasiakas.

Nämä korut ylhäältä alaspäin Bijou Brigitte, kirppari ja Glitter
 - joista tämä kirpparikoru on aivan ykkössuosikkejani.

Sen kun olisin tiennyt nuorena tytönalkuna, että se vaatekokolappu niskassa ei määritä minua, eikä minun tulisi sitä kumarrella. Kuinka monilta itkuilta olisin säästynyt, jos olisin sen pikkanan S-koon, tai koon 38 linjoja nuolevan mekon sijaan olisin ottanut rehdisti suuremman koon. Ettei minun olisi tarvinnut mahtua tietyn koon vaatteeseen, vaan olisin voinut valita vaatteen, joka sopii minulle. Sellaisessa vaatteessa olisin tuntenut oloni hyväksi ja aivan passelin kokoiseksi, enkä sellaisessa, joka on ostettu jo valmiiksi sillä asenteella, että siihen sopimattomat eivät ole riittävän hyviä. Kantaapa sellaista vaatetta päivästä toiseen yllään, joka muistuttaa tätä oman mielen totuutta puristaen vyötäröltä, kiristäen hartioilta ja estäen luonnollisen istumisen.

 Hattu H&M, koru Bijou Brigitte

Prosessini aikana olen kehittynyt tässä asiassa paljon. Nykyään pystyn menemään huoletta plusosastoille etsimään mieluisia vaatteita ilman, että pelkäisin plusosastoilla näyttäytymisen tarkoittavan, että olen kertakaikkisen väärän kokoinen. Joskus plusmyymälässä, esimerkiksi Zizzissä, asioiminen on todella miellyttävä kokemus! En myöskään enää tee painonpudotuksestani kilpailua, jonka ykköstavoite on mahtua johonkin tiettyyn vaatteeseen. Teen tätä itseni vuoksi, ja puen kauniita vaatteita taipaleeni joka varrella, enkä vasta sitten, kun mahdun tiettyyn kokoon - olipa se paita sitten S tai XXL, tai tuumakoko isompi kuin kengännumeroni. Kokonumeron on tarkoitus palvella meitä - joskus hyvin, joskus huonosti - eikä meidän kokonumeroja. Eräässä joskus seuraamassani stailausohjelmassa stylisti kiteytti asian erittäin nasevasti: "Sinä et ole vääränkokoinen vaatteelle, vaan vaate on vääränkokoinen sinulle!"

On muuten aivan helvetin hyvä XL-paita!

Tämä paita on kokoa XL. En vaivautunut edes sovittamaan kokoa pienempää tarkistaakseni, "mahtuisiko se paremmin", koska tämä kyseinen paita tuntui aivan helvetin hyvältä. Ja se riittää minulle.

Aito nude

Aikaisemmassa meikkipostauksessani puhuin hieman nudemeikistä ja siitä, että nudemeikki ei aina ole ihan niin kevyt, kuin kuvittelisi. Tästä inspiroituneena innostuin havainnollistamaan ajatustani rehellisin kuvin! Eli seuraavissa esittelen sen, kuinka paljon tavaraa on mihinkin vaiheeseen meikkauksessa tarvittu. :) 

Tässä olen ihan naturellina, eli täysin ilman meikkiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etten olisi tehnyt tässä vaiheessa kerrassaan mitään: hoidan ihoani päivittäin useammilla eri ihonhoitotuotteella puhdistusaineista kuorintoihin ja kasvovoiteisiin, nypin kulmakarvani säännöllisesti ja värjään hiuksiani (jos kohta tässä tapauksessa edellisestä värjäyskerrasta on aika kauan aikaa). Eli vaikka tämä eittämättä on luonnollisin minä, mitä tarjolla on, sekin on tavallaan ”sliipattu versio” siitä todellisesta. Niin kuin me kaikki enemmän tai vähemmän: harva uskaltaa olla ihan rehellisen luonnollinen ja luopua kaikista pesuaineista, mitä käytämme jokapäiväisessä arjessamme.

Tässä kuvassa onkin jo hieman enemmän tavaraa: pohjustus- ja meikkivoide, silmämeikinpohjustusvoide, paletin toiseksi vaalein ruskea luomiväri, ruskea rajauskynä ja ruskea ripsiväri, sekä huulirasvaa. Jos lanseeraisin tämän kuvan meikittömänä, se voisi jopa mennä läpi!

Tässä kuvassa olen lisännyt edelliseen meikkiin poskipunaa, silmiin seuraavaksi tumminta, ruskeaa luomiväriä ja lisää rajauskynää. Huulirasvan olen vaihtanut persikanväriseen huulikiiltoon. Tämäkään ei ole vielä mikään erityisen työläs meikki, mutta tämä on jo aika kaukana siitä ”oikeasta nudesta”.

Tämä ei sitten olekaan enää mikään kevyt meikki: koko prosessi lueteltuna on siis pohjustus- ja meikkivoide, silmämeikin pohjustusvoide, peitevoide, poskipuna, viisi eri luomiväriä, silmänrajauskynä, ripsiväri, huultenrajauskynä, huulipuna ja huulikiilto sekä kulmageeli, sekä viimeistelynä vielä meikinkiinnityspuuteri. Tämä on myös yleensä se vaihe, jonka yli en meikkaamisessa mene: en käytä irtoripsiä tai -hiuksia, en ihon alle laitettavia täyteaineita, eikä minulla ole tarvetta esim. tatuoida kulmakarvoja. On hyvä tiedostaa, että netissä näkemämme meikkikuvatulva voi tosiaankin olla tästä vaiheesta vielä paljon, paljon pidemmälle viety.

Kaikki edellinen on siis tehty ainoastaan meikin voimin, emmekä ole vielä edes päässeet kuvankäsittelyn maailmaan. Edellisissä kuvissa – jotka kaikki on siis otettu järjestelmäkameralla jalustaa apuna käyttäen, eikä kännykkäkameralla – on säädetty valkotasapainoa ja terävöitetty. Seuraava kuva kuitenkin ehkä havainnoi parhaiten sitä, mitä me kaikista eniten näemme median eri lähteistä.

Tässä kuvassa ei ole siis tehty mitään muutoksia meikkiin, vaan tämä on käynyt läpi aika rajun kuvankäsittelyn, rehellisesti sanottuna kahden eri kuvankäsittelyohjelman läpi vietynä. Tämä kuva on siis kaikkien edellisten vaiheiden lisäksi käynyt pehmentävän ja sävyjä korjaavan filtterin läpi, siihen on lisätty keinotekoisesti poskipunaa, kaikki pienetkin epäpuhtaudet on poistettu, kontrasteja on korjattu lisää, ja reunoille on lisätty vinjentointi ( = reunojen tummennus). Tähän vielä lisätäkseni kuvankäsittelyohjelmassa olisi ollut mahdollisuus mm. lisätä kuvankäsittelyn avulla meikkiä, ryppyjen poistoa, kaventamista ja lukuisia eri filttereitä. Myös esimerkiksi instagram tarjoaa mukavan valikoiman eri filttereitä ja kuvankäsittelymahdollisuuksia, joilla harjaantuneet käyttäjät saavat kuvista aikalailla sitä, mitä näemme mediassa päivittäin.

Tarkoitukseni ei ole tehdä selväksi, että meikkaaminen on väärin, ja aito luonnollisuus oikein. Haluan paljastaa tämän prosessin siksi, että emme vertaisi omaa, aidosti saunanraikasta itseämme siihen kuvatulvaan, mitä meille tyrkytetään ympäri eri median lähteitä luonnollisena. Ne kuvien ihmiset eivät todennäköisesti ole kuvissa luonnollisimmillaan, ja pahimmillaan kuvassa ei edes ole aito ihminen, vaan photoshopilla muokattu kauniin ihmisen prototyyppi. Kukaan ei näytä kymmenen minuutin meikkituokion ja kännykkäselfien jälkeen siltä, miltä minä näytän tämän kuvasarjan viimeisessä kuvassa, koska kyseessä on huomattavasti suurempi työmäärä. Ja kun puhutaan kuvista, joita näemme kaikkein eniten, niissä on asialla isot rahat ja ammattilaiset laidasta laitaan. Summa summarum: se, mitä sinulle myydään ”nudena”, voi todellisuudessa olla siitä hyvin kaukana.

Meikkileikkejä

Käsi ylös, joka tykkää meikkileikeistä!

Meikkileikit tekevät välillä hyvää itse kullekkin. On oikeasti hauskaa lätkiä meikkiä naamaan ilman aikomusta poistua kodin turvasta ihmisten ilmoille ja katsoa kuinka käy. Meikissä on se hauska juttu, että sillä saa oikeasti aika nopeasti muutettua ulkonäköä aika radikaalisti, ja yhtä nopeasti epäonnistuneen pakkelin saa huuhdeltua viemärin syvyyksiin.

Koska halloween lähestyy kovaa vauhtia, ajattelin heittäytyä ihan villiksi. Niinpä kaivoin esiin värikkäimmän meikkipalettini, sekä kuvan tämän meikin inspiraatiosta Harley Quinnista.

Mä oon sellainen tyyppi, joka pitäytyy arkimeikissä kovinkin maltillisessa ja tylsässä. Mun meikkipaletin kuluneimmat luomivärit ovat harmaat ja ruskeat – todella omaperäistä. 

Meikkipohjarutiini on pysynyt samana jo vuosia, mutta uusimpina tuttavuuksina lähiaikoina ovat tulleet uusi (oikeasti jo ikivanha) trendi contouring, jota muuten sitäkin harrastan kovinkin maltillisesti, sekä mun uusi paras kaveri BeautyBlender.

Mulla on tosi hankala iho, jonka hoitaminen on ajoittain tosi vaikeaa. Mulla kesti oikeasti VUOSIA löytää kasvojen puhdistusaine, joka sopii mun herkälle iholle ympäri vuoden. Fiksumpi ihminen olisi ehkä mennyt suoraan apteekkiin hypermarketin sijaan, mutta mä en selvästi ole sellainen ihminen. Täydellinen kasvojen puhdistusaine löytyi lopulta Vichyn Pureté Thermale –sarjasta. Kuivan ihon takia kuorin ihon kerran viikossa saunan yhteydessä, ja olen tehnyt sen jo vuosia kotitekoisella kuorintaseoksella, koska oon todennut että se on a) mukavin b) tehokkain c) halvin keino pitää kasvojen iho heleänä ja raikkaana.

Mulla on myös ollut suuria vaikeuksia löytää oikea meikkivoide. Pari vuotta sitten löysin täydellisen, ja hankin sitä kerralla ainakin kolme tai neljä tuubia. Nyt viimeinen tuubi alkaa olla lopussa ja kun lähdin etsimään samaista tuotetta, huomasin ettei sitä ole enää olemassa! Mulla on nyt siis lähitulevaisuudessa edessä uuden meikkivoiteen metsästys, joka ei rehellisesti sanoen huvita mua yhtään. 

Kuten aiemmin mainitsin, mulla on tosi hankala iho. Se on kuiva, herkkä ja helposti punoittava. Etenkin talvisin joudun rasvaamaan koko kropan kahdesti päivässä joko kookosöljyllä tai arganöljyllä pelkästään estääkseni sitä kiristämästä ja kutisemasta. Joskus mun kasvojen ihoa kuitenkin huvittaa olla erityisen öljyinen. Mitä ihmettä??

Prinsessaleikit tekevät meille aikuisillekkin välillä ihan hyvää. 

"Normal is a setting on the dryer. People like us, we don't get normal!"
-Harley Quinn-