Harjoitus tekee... no, ainakin vähän paremman

Viimeiset viikot ovat olleet täynnä harjoittelua, kyseessä on ollut sekä täysin uusien asioiden että vanhojen jo lähes unohdettujen taitojen kertaamista.

Olen viimeaikoina ihmisten ilmoilla liikkuessani kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, kuinka kannan itseäni. Näin ollen olen pyrkinyt näyttämään edes vähän itsevarmalta sen sijaan, että pyytelisin olemuksellani anteeksi olemassaoloani kanssaihmisiltäni. Tämä huolimatta siitä onko meikki, hiukset ja vaatteet vimpan päälle vai onko pipo syvällä päässä ja jalassa ne kauhtuneet pukineet, jotka joskus muinoin myytiin minulle nimellä ”verkkarit”.

Olen myös pyrkinyt valittamaan vähemmän, tämän kehittämisestä tein pyhän lupauksen aiemmassa postauksessani. Tämä lupaus on pysynyt takaraivossani siitä lähtien. Kun mieleeni on ilmestynyt joku kitisemisen aihe, olen pyrkinyt syrjäyttämään sen jollain positiivisella ajatuksella.

Otetaan esimerkkinä viime perjantain kauppareissu. Olin kauppaan mennessä väsynyt, nälkäinen ja kiukkuinen. Jono kaupassa oli pitkä, sillä ihmisillä oli kärryissään koko viikonlopun ostokset. Ennen kuin ehdin varsinaisesti ärsyyntyä jonon pituudesta, huomasin edessäni jonottaneella nuorella naisella MAAILMAN SIISTEIMMÄT housut  - niissä oli kuvia Repe Sorsasta. Näiden makeiden housujen myötä pitkä jono unohtui ja koko kauppareissusta tuli kertaheitolla parempi. 

Mäkin haluan housut, joista tulee kanssaihmisille hyvä mieli.

Eräänlaiseksi harjoitteluksi voi myös laskea sen, kun olen käynyt koneelta photoshoottien kuvia läpi. Olen tietämättäni harjoitellut näkemään kuvissa muutakin kuin pelkkiä vikoja. Osaan jo katsoa kuvia hieman objektiivisemmin ja rakentavammin. Sen sijaan että huomaisin pelkän kaksoisleuan, (kyllä, mulla on siitä aika paha fiksaatio) pyrin keskittymään kokonaisuuteen. Eilisen kuvat selattuani sanoin Jennalle: ” Ihan älytöntä et toi oon minä.”

Me ollaan myös luonnollisesti harjoiteltu valokuvaamista, ja voin ihan rehellisesti sanoa, että jokaisen photoshootin suunnitteluun ja toteutukseen käytetään aikaa. Me ei vaan ilmestytä samaan paikkaan, oteta muutama kuva ja lähdetä kotiin. Tähän mennessä aikaa on kulunut tunteja ja taas tunteja, joiden aikana on otettu tuhansia valokuvia. Koska meillä ei oo käytössä hienoa ammattilaisstudiota, eletään me täysin olosuhteiden armoilla, mikä on oikeastaan tosi siistiä.

Huvittavinta on kuitenkin se, että näissä kuvissa mulla on oikeasti ylläni reikäinen trikootoppi ja mun kotihousut, joissa on polven kohdalla niin iso reikä, että oon ihan oikeasti tehnyt siihen solmun. Se vain ei näy kuvissa.
 

Me ollaan onnistuttu luomaan aika hyvä illuusio glamourista, vai mitä meinaat?

Be yourself, because an original is worth more than a copy
-Unknown-