Ekaluokalla ollessani opettaja halusi laskea, kuinka monta sini-, vihreä-, ruskea- tai harmaasilmäistä luokallamme oli. Meitä ruskeasilmäisiä oli kaksi: kun nostin arasti käteni ylös, eräs oppilas ponkaisi seisomaan, osoitti minua sormellaan ja huusi kovaan ääneen: "Hähhää!"
Älkää käsittäkö väärin: tänä päivänä muistelen tuota huumorilla. Silloin en ollut järin iloinen. Opin nimittäin ensimmäistä kertaa häpeämään jotakin itsessäni. Häpesin ruskeita silmiäni niin paljon, että selittelin vielä yläasteikäisenäkin häpeillen outoja silmiäni silloiselle kirjekaverilleni (ah, mitä nostalgiaa: kirjekavereita!)
Älkää käsittäkö väärin: tänä päivänä muistelen tuota huumorilla. Silloin en ollut järin iloinen. Opin nimittäin ensimmäistä kertaa häpeämään jotakin itsessäni. Häpesin ruskeita silmiäni niin paljon, että selittelin vielä yläasteikäisenäkin häpeillen outoja silmiäni silloiselle kirjekaverilleni (ah, mitä nostalgiaa: kirjekavereita!)
Jos minulta olisi vielä jokunen vuosi - tai äh ja pyh, vuosi sitten - kysytty, saanko lueteltua kymmenen asiaa, joissa en itsestäni pidä, se olisi käynyt ihan helposti.
1. Ruskeat silmät,
2. lyhyys,
3. töppösormet,
1. Ruskeat silmät,
2. lyhyys,
3. töppösormet,
4. rumat kynnet,
5. lihavuus,
6. omituisen mallinen nenä,
7. liian tuuheat kulmakarvat,
8. liian tummat säärikarvat,
9. liian iso takapuoli ja
10. liian hikoavat kädet.
Sanomattakin selvää, että en olisi ikinä keksinyt kymmentä hyvää asiaa itsestäni ilman, että olisin kokenut valehtelevani rankasti itselleni. Ja tämä muuten vaikutti pitkälle aikuisuuteeni: useammankin kerran minulta on tiedusteltu, miksi puhun itsestäni niin rumasti, vaikka olisin puhunut niin ihan humoristiseen sävyyn. Se oli yksinkertaisesti niin sisäänrakennettua - tai ainakin hyvin harjaannutettu taito!
Itsestään rumasti puhuminen on, kuin kuljettaisi mukanaan pahinta koulukiusaajaansa vuodesta, päivästä ja tunnista toiseen. Kun yrität esittäytyä ventovieraalle ihmiselle, tämä koulukiusaaja rientää lisäämään, että tämä on muuten se läski-Liisa, joka haisee navetalta. Tai kun kerrot jollekulle harrastuksestasi, tämä koulukiusaaja tyrskähtää, että sellaistapa tuollainen hampuusi voikin harrastaa, eikö olekin hullunkurista. Ja sinä itse, vaikka oma äänesi puhuisikin kiusaajan karismaattisella äänensävyllä, lyyhistyt omien pilkkasanojesi keskellä kokoon. Muut ihmiset hämmentyvät ympärilläsi, kun eivät tiedä, suhtautuako sanoihisi huumorilla, vai rientäisivätkö korjaamaan ilkeitä sanojasi.
Tämä puhe rikkoi minua pahasti sisältä, joten minulle oli välttämätöntä pyrkiä tästä puheesta eroon. Vaikeaahan se on ollut, etenkin, kun kaikkia niitä rumia sanoja ei yksinkertaisesti harjaantunut korva enää tiedosta. Mutta se on kannattanut: kuka ikinä minua onkaan menneisyydessäni loukannut, en halua kantaa niitä loukkauksia enää aikuisena mukanani. En halua antaa niitä loukkauksia perintönä lapsilleni, enkä halua vetää huonoja puoliani keskustelun aiheeksi. Edellytän muitakin kohtelemaan minua kauniisti, joten miksi minuun itseeni pätisi eri säännöt?
Niinpä päätin kirjoittaa teille kymmenen hyvää asiaa itsestäni, ja sanon nämä asiat ilman nolostelua, kiemurtelua tai hyvän selittämistä pahaksi. Täältä pesee!
1. Tummat, kiiltävät hiukset,
2. kauniinmuotoiset kulmakarvat,
3. pyöreät silmät,
4. kiva nöpönenä,
5. täyteläiset huulet,
6. mukavanmallinen pää,
7. sopusuhtainen kehonmalli,
8. erottuva vyötärö,
9. kauniinvärinen iho ja
10. soppelinkokoiset jalat.
Oho, taisin luetella koko kehoni. Taidan siis pitää itsestäni!
Millainen olisi sinun listasi? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti