Ammattivalittaja

Tällaisella pätkätyöläisellä on paljon aikaa ajatella asioita. Rahaa ei juurikaan ole ylimääräistä, mutta elän silti enemmän kuin yltäkylläisyydessä. Meidän taloudessa on kaksi henkilöä ja kaksi autoa. Tämä lähinnä siitä syystä, että asumme haja-asutusalueella susirajan takana noin 18 kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Tänään oli mun vuoroni ajaa taloutemme vanhemmalla autolla, joka ei edes varsinaisesti ole vanha. Kun ajelin tänään kotiin valitin mielessäni, kuinka juuri tässä autossa ei ole Bluetoothia, jonka kautta voisin kuunnella maksullista Spotifya. Jouduin siis tyytymään koko 20 minuuttia kestävän kotimatkan Jone Nikulaan ja siihen musiikkiin, mitä radiosta sattui tulemaan. Melkein heti tätä manattuani kirosin mielessäni sitä, kuinka aurinko paistaa ärsyttävästi silmiin, ja näin sieluni silmin, kuinka aurinkolasini ovat kotona keittiön työtasolla.

Pysähdyin toviksi pohtimaan asiaa, ja tajusin olevani ammattivalittaja.

Ammattivalittaja on sellainen tyyppi, jonka mielestä jotain on aina vähän pielessä. Sellainen tyyppi, joka valittaa kun sataa, paistaa, on pakkasta tai on hellettä. Se tyyppi olen minä.

Mietin asiaa tovin, ja päätin listata yhden päivän ajalta kaikki asiat, jotka edes vähäisellä tasolla ärsyttää mua.

-          Kotzonessa oli mukamas hieman liian paksut reunat

-          Pitkä jono ruokakaupassa

-          Koiralla on karvanlähtö

-          TV:n signaali on jo kolmatta viikkoa surkea

-          Se ärsyttävä kaistale otsatukkaa, joka aina kihartuu kasvoille

-          Verkon korjaustöihin liittyvä sähkökatkos

-          Tikku sormessa

-          Se ettei enää ole kesä, jonka vuoksi jouduin tänään lämmittämään takkaa ensimmäistä kertaa ja savut tuli sisään.

(Tässä vaiheessa kyllästyin asioiden listaamiseen, sillä tajusin että listasta tulee liian pitkä.)

Seuraavaksi lähdin miettimään sitä, mitkä asiat merkitsevät mulle paljon, ja mistä mun olisi syytä olla päivittäin kiitollinen. Rakastava avopuoliso, kaunis koti, vanhemmat, veljet, lemmikit, ystävät.. Lista jatkuu loputtomiin. Silti käytän enemmän energiaa päivästäni keskittyen asioihin, jotka ovat pielessä tai ärsyttävät minua. 

Minulla on asennevamma!

Seurasin eilen päättyneitä Rion Paralympialaisia suurella mielenkiinnolla ja kunnioituksella. Katsoin niitä uskomattomia urheilijoita, jotka kaikesta huolimatta olivat PÄÄTTÄNEET harjoitella, menestyä ja tulla parhaiksi omassa lajissaan. Niillä ihmisillä on sellainen asenne ja kunnianhimo, jota tällainen ammattivalittaja katsoo kateellisena vierestä ja miettii kuinka voisi itse olla joskus edes murto-osan niistä ihmisistä, jotka kaikkia todennäköisyyksiä vastaan nousivat Riossa palkintopallille vastaanottamaan olympiamitalia. Nämä urheilijat on sellaisia ihmisiä, joilta mä haluan ottaa oppia, joilta meidän kaikkien tulisi ottaa oppia.

Miksi minä siis valitan? Ehkä siksi, että mulla on muka varaa valittaa joutavista turhanpäiväisyyksistä. Merkki siitä, että asiat ovat mun kohdalla ehkä vähän liiankin hyvin. Olen ensimmäisen maailman lapsi, jolla on aina ollut tarpeeksi kaikkea.

Teen nyt pyhän lupauksen pyrkiä positiivisempaan asenteeseen, enkä tarttua jokaiseen pieneen asiaan niin negatiivisesti. 

Tänään oli kuitenkin kaikenkaikkiaan hyvä päivä.

”Remind yourself that it’s okay not to be perfect.”
-Unknown-