"Iltapäiväkahvit"

Mitä lie naapuri ajatellut, kun roudasin vinon pinon matkalaukkuja autoon ja kaasuttelin tieheni taakseni katsomatta. Mielenosoituksellisen poismuuton sijasta laukuille oli kuitenkin ihan muuta käyttöä, kun päätimme hieman OOTD-kuvien oton lomassa hieman sisustaa. :) 

Kyseessä on siis photoshootimme vol. 2! Näistä photoshooteista huomasi, että alkujähmeys on tiessään, ja molemmat meistä olimme varmempia sekä kameran edessä että takana. Ensimmäinen kerta kuvattavana on tiedättekö aina ainakin jossakin määrin hieman väkinäistä, kiusaantunutta ja epävarmaa - palaamme taas alkukysymykseen: "Olenko minä tarpeeksi hyvännäköinen?" Nyt, kun ensimmäiset kuvaukset on "lusittu", ja molemmat tietävät, mitä odottaa, nämä sessiot ovat huomattavasti luontevampia! 

"Lisää...?"

 Näin vaateparren kannalta tämä on hyvin, hyvin lähellä, ellei täsmälleen sitä, miten minä haluan pukeutua. Hattujen suhteen teimme Miran kanssa vaihtokaupan: minun vinolierinen hattuni sopi selvästi paremmin hänen vintage-henkiseen tyyliinsä (gotta luv it! <3), ja tämä Miran pipotin taas istui kuin nakutettu tähän kokonaisuuteen. Onko minulla siis tarjota teille taas köyhän naisen tyylivinkkejä? Kyllä vain! Verkostoitukaa ja lainatkaa, jos suinkin voitte! Koskaan ei voi tietää, jos kaverilla on jotakin, mikä ei ihan hänelle natsaa, mutta sinulle sitäkin paremmin. Ja reilu kaverihan tietenkin palauttaa lainansa. ;)

Ja koska tämä blogi on myös oman itsetunnon kehittämisen visuaalinen prosessi: photoshooteissa on tietyllä tapaa mahdollisuus myös olla jotakin, mitä ei ole. Me voimme luoda rajattomasti erilaisia todellisuuksia ja eläytyä niihin samalla tavalla, kuin kirjailija fiktiiviseen maailmaansa, tai (krhm!) kuvataiteilija teostensa syövereihin, ja voimme itse mallina muuntautua niin moniin eri rooleihiin kuin vain pystymme. Niin kuin aikuisten Barbie-leikkejä, tiedättekö? Ja siinähän ei ole muuten mitään vikaa!

Mutta minulle oli itse asiassa todella vahvistava kokemus huomata, että voin olla samalla kertaa sekä kuvauksellinen että, noh, minä itse. Minä, omine hassuine piirteineni, omine tuttuine ilmeineni, omine ajatuksineni. Ilman, että tarvitsisi varta vasten olla jossakin tietyssä roolissa. Voi hymyillä kameralle tietäen, että se on ihan ok hymy, eikä mikään "se irvistys, jolta minä aina näytän hymyillessäni". Itse asiassa minä pidin jopa niistä kuvista, joissa minä repesin kameralle, näytin humalaiselta tai muuten...hm, jännittävältä. Ne eivät olleet häpeällisiä kuvia, vaan aidosti hauskoja, ja ikuistivat kaiken sen, mitä tässä päivässä on ollut hienoa.

Eli mikä tässä päivässä oli hienoa (jos ei hyväksytä vastausta "kaikki")?

Yhtenä asiana ainakin se, että voi heittäytyä minulle hyvin rakkaaseen harrastukseen ilman, että tarvitsee erikseen jännittää omaa mokaamista tai sitä, että oma heittäytyminen tai "omana itsenä olo" olisi jollakin tavalla epäviehättävän näköistä. Ja se on aika hemmetin iso saavutus ottaen huomioon, että nämä olivat vasta 2. photoshootit.

Eli ihan nastat iltapäiväkahvit meillä oli!