Ensimmäisessä postauksessani tein selväksi, että mentaaliläskiys ei ole ikinä auttanut minua laihtumaan. No, mitä minä sitten tein laihtuakseni? Tätä minulta kysytään aika usein. Ja tätä minä olen itse kysynyt itseltäni vielä useammin. Tämän postauksen haluan omistaa tälle tuhannen taalan kysymykselle.
1. Kartoittaa tilanne. Mikä meni pieleen? Aika monikin seikka, näin jälkikäteen todettuna. Söin todella vähän, joka toki aika ajoin korvautui sillä kuuluisalla "repsahtelulla". Liikuin todella paljon siihen nähden, kuinka vähän söin. Ja jos sattui olemaan joitakin erityisiä päiviä, jolloin tämä rutiini horjui, olin käytännössä syömättä, tai rankaisin itseäni lisäliikunnalla. Parhaimmillani laihduin yli puolitoista kiloa viikossa. Lisättäköön myös, että puntariin minulla oli aika maaninen suhde. Olin todella vähällä syömisellä ennen punnituspäivää, ja jos tulos ei miellyttänyt, olin seuraavankin päivän lähes syömättä. Yhtä kaikki: koko elämäni pyöri laihdutuksen ympärillä. Olo oli sen mukainen: olin koko ajan nälkäinen, ja vaikka liikuin paljon, tunsin silti itseni väsyneeksi ja huonokuntoiseksi. Ja naps: sitten tuli parisuhde, muutto uudelle paikkakunnalle, opiskelijaelämä. Se elämä korvasi Laihdutuselämän.
Tämä on ehdottomasti se tärkein prosessi, jonka kävin aloittaessani uudestaan. Minun oli tehtävä itselleni selväksi, että tuohon Laihdutuselämään ei yksinkertaisesti ole paluuta. Se ei ihan oikeasti toiminut, vaikka se olikin näennäisesti nopea konsti laihtua. Sillä oli liian kova hinta.
2. Uudet säännöt - uudella tavalla. Tämä ei ollut yhtään sen helpompi prosessi kuin edellinenkään. Halusin tehdä homman tällä kertaa järjellä, joten kävin monen monta sisäistä keskustelua itseni kanssa siitä, mihin olen ryhtymässä. Mitä olen valmis tekemään? Onko se oikeasti järkevää? Neuvoisinko ketään muuta toimimaan samalla tavalla? Tässä sai kyytiä aika moni perinteinen laihdutussääntö. Kieltäydyin laskemasta kaloreita, pisteitä, tai mitään muutakaan. Kieltäydyin määrittelemästä liikuntaa sen tehokkuuden mukaan. Kieltäydyin julistamasta ruokia pannaan. Terve järki sai riittää: tasainen ateriarytmi, järkiperäiset annoskoot, silloin tällöin mielekästä liikuntaa. Ei makeaa mahan täydeltä (loistava vanhan kansan ohje!). Tämä kuulostaa naurettavan helpolta sille, joka ei ole elänyt Laihdutuselämää. On oikeasti vaikeaa käydä kritisoimaan niitä sisäisiä sääntöjä, jotka ovat pahimmillaan määrittäneet elämää vuosien ajan.
3. Tämä nykyinen elämäntapani vaati aluksi, ja vieläkin, aika vankkaa uskoa itseen ja pitkämielisyyttä. Pitää luottaa siihen, että voin oikeasti laihtua ilman jatkuvaa nälkää, repiviä liikuntasuorituksia ja muita ylilyöntejä. Voin laihtua, vaikka kävin tiistaina leivoskahveilla ja söin perjantaina pari riviä suklaata. Voin laihtua, vaikka punnituspäivänä puntari näyttäisikin tasan samaa lukemaa kuin kaksi tai kolme viikkoa sitten. On yllättävän vaikeaa pitää pää kylmänä ja uskoa olevansa oikealla tiellä. On vielä vaikeampaa epäonnistumisten edessä olla turvautumatta niihin Laihdutuselämän aikaisiin konsteihin (tässä tapauksessa suosittelen lämpimästi palaamaan kohtaan 1).
4. Tätä hommaa tehdään joka päivä. Joka halvatun päivä. Ja juuri tämän vuoksi on ehdottoman tärkeää pitää huoli, että se jokapäiväinen elämä ei ole Laihdutuselämää. Laihdutuselämää ei voi istuttaa muuhun elämään, se ei myötäile, ei anna armoa, eikä edes tunnu hyvältä. Siispä minulle on ehdottoman tärkeää, että laihdutus on jotakin, joka kulkee pakottomasti muun elämän rinnalla, ja on tarpeeksi miellyttävää noudatettavaksi päivittäin. Tällä hetkellä konkreettiset keinoni ovat aika simppeleitä: syön säännöllisesti sopivankokoisia annoksia, liikun useamman kerran viikossa, vältän ylilyöntejä suuntaan tai toiseen (en harrasta esimerkiksi överiherkutteluja, vaan herkuttelen pienissä määrin silloin tällöin).
Kuten sanoin, se fyysinen työ on itse asiassa ollut minulle se pienin murhe (mikä tuli itse asiassa prosessin edessä aika yllätyksenä!). Harmillista vain on, että koko laihdutuskeskustelu usein juuri keskittyy siihen fyysiseen puoleen. Minulle kun kysymys on ollut itse asiassa alun perinkin nimenomaan siinä henkisessä.
P.S Miksi sulkakuva? Katsotaan, millaista projektia on tulossa seuraavaan photoshootiin... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti